Pelottavaa!

Vuosi 2014 oli päättymässä ja viimeinen, virallinen, työpäiväni oli päättynyt. Olen nyt virallisesti eläkkeellä ja on 1.1.2015.

Uudenvuoden aattona sinnittelimme kaikki – avomieheni, vanhin tyttäreni ja hänen 11-vuotias poikansa – pysyäksemme hereillä puoleen yöhön.

Ensimmäisen paukkusatsin, pari pikkupussia papaatteja, paukuttivat tyttäreni ja hänen poikansa jo kello 22:00 jälkeen.

Menin pötkölleni. Toivoin voivani nukahtaa pariksi tunniksi. En nukahtanut. Sen sijaan mietin kirjoittamistani. Nyt minulla olisi vihdoinkin aikaa paneutua kirjoitamiseen täysillä! Nyt se toden teolla alkaisi!
Pelottavaa.

Loikoillessani kaikenlaisia kamalia ajatuksia alkoi putkahdella mieleeni.

Osaanko kirjoittaa? Tuleeko koko hommasta yhtään mitään? Lukisiko kukaan kirjaani? Mikä minua mahtaa estää? Pelko? Pelko on aika mahtava voima.
Olin hetken hiljaa ja kysyin itseltäni mitä oikein pelkään ja miksi.

Ehkä pelkään, että kirjani on totaalinen floppi ja että minun sen jälkeen täytyy hiipiä johonkin koloon häpeämään. Mitä pelättävää siinä on? Olen kuitenkin tehnyt parhaani ja suunta voi olla vain kohti parempaa, sillä olen todennäköisesti oppinut prosessista yhtä sun toista.

Ehkä pelkäänkin sitä, että kirjani saa hyvät arviot ja joudun esiintymään eri tilaisuuksissa? Kumpaa pelkään enemmän: hyviä arvioita vai esiintymisiä? Kehut ovat minusta pahempia kuin esiintyminen, mutta onko minulla mitään sanottavaa – yleensäkään?

Ehkä pelkään, että lukijat haluavat minun kirjoittavan uuden kirjan? Pelkäänkö, etten enää keksi mitään, mistä kirjoittaa? Oliko kirjani vain onnen kantamoinen, joka ei toistu?

Kaikki kirjoittajat kuulemma pelkäävät aina välillä, jotkut enemmän, jotkut vähemmän.

Hyvä yritys. Ei lohduta.

Voin pelätä hiukseni valkoisksi (onneksi ne jo ovat harmaat) ja asettua siihen pimeään koloon, joka on odottanut minua kaikki nämä vuodet. Kolossa on turvallista ja siellä kyhjöttämällä vältän kaiken kirjan kirjoittamiseen liittyvän työlään ponnistelun. Ihmiset voivat säälistä tuoda minulle jopa ruokaa ja juomaa.

Tosiasia on että jos en halua kyhjöttää pimeässä kolossa ja pelätä loppuelämäni ajan, minun täytyy päättää, sillä kirjoittaminen on valinta.
Haluanko kirjoittaa ja saada kirjani valmiiksi? Haluanko rynnistää eteenpäin läpi sananlaskun ”harmaan kiven” ja ohessa oppia jotakin kallisarvoista? Vai haluanko lopun ikäni kykkiä pimeässä kolossa toisten säälittävänä?

Kysymyksiin ei singahtanut yhtä ainoata oikeata vastausta, joten minun pitää nyt päättää, meni syteen tai saveen. Kumpikin vaihtoehto kuulostaa aika pahalta, joten valitsen saven.

Sysi kulostaa hiilenmustalta ja pimeältä. Savessa sentään voi tarpoa…

Pelottaako kirjoittaminen sinua? Miksi?

Hyvää vuotta 2015!

Mainokset

8 Comments

Add yours →

  1. Kirjoituksestasi tuli mieleen yksi idea. Pelosta voi päästä vaikkapa ottamalla haasteen vastaan.Selätetään tuo mörkö yhdessä! En ole kirjoittanut mitään moneen vuoteen, niin josko olisi aika aloittaa. Lisäksi voisi selättää tuon ikääntymisen mörön. Jokaisen sisällähän asuu pieni lapsi. Miten saisisimme yhteyden tuohon kirkassilmäiseen lapsukaiseen joka olimme ja olemme vieläkin.
    Haaste kuuluu : Luetaan kirja, joka teki meihin vaikutuksen lapsena.Etsitään se aarre käsiimme kirjahyllyn uumenista, varastokirjastosta tai divarista. Luetaan ja ihmetellään, miksi se oli niin hyvä ja täytyi lukea kenties monta kertaa. Ymmärrämme lapsukaistamme. ja sitten kirjoitetaan ja jaetaan kirjoitus muidenkin iloksi.
    Haasteen voivat ottaa muutkin yhdistyksen jäsenet vastaan ja verrytellä kirjoittamista
    näin vuoden aluksi.
    Viittaan tässä myös tasavallan presidentin uuden vuoden puheeseen, jossa hän muistutteli Hannes Hynösestä, elämän osaajasta. Hanneksella on täytynyt säilyä yhteys sisäiseen lapseen kun on pilkettä silmäkulmassa ja tanssahtelee 101-vuotiaana. Eikö mekin?

    Liked by 1 henkilö

    • Hyvä idea, Vuokko! Onko sinulla hyvää kirjavinkkausta, jos ei omasta kirjahyllystä löydy? 🙂
      Parasta lukea sitten kuin kirjoittaja: miksi juoni on niin hyvä? Miksi tarinan henkilöt ovat niin kiinnostavia? Miten tarinan tapahtumapaikasta on saatu niin hauska/mielenkiintoinen/jännä? Ja sitä rataa 🙂

      Tykkää

      • Hauskaa kun tartuit haasteeseen! Olen jo muutaman vuoden aikonut tehdä tämän tehtävän ;). Tilasin jo oman suosikkikirjani HelMet-hausta. Kirjaa on vain yksi kappale jäljellä Pasilan kirjavarastossa.Kirja on julkaistu v. 66. Enempää en kerro vielä. Tosiaan houkuttaa saada tuo kirja käsiin.
        En epäile yhtään, etteikö sinulla olisi suosikkikirjaa lapsuudesta. Viisikko? Tyttökirjat? Poikakirjat? Satu?
        Just noita voi käsitellä mitä kerroit. Tai sitten jokin suosikkikohta, ihana kuvaus tms.
        Ps. Olihan tämä aiheena myös tv-sarjassa 10 kirjaa lapsuudessa..

        Tykkää

        • Nyt pitää sitten saada muita mukaan!

          Ketä muuta kiinnostaa lukea kuin kirjoittaja?
          Sinua?

          Tule mukaan!
          Lisää aiheesta seuraavassa postauksessa (about kuukauden päästä, sillä pitää kirjoittaa).

          Tykkää

  2. Minä en ole oikea ihminen vastaamaan Sinulle krjoittamisen peloista, mutta kylläkin muista peloista. Aina pelkään esiintymistä. Pelkään etukäteen ja kritisoin osuuttani jälkikäteen. Mutta oletan sen kaiken johtuvan siitä, että arvostan erilaisia ihmisiä, ihmiset kokevat asiat niin eri tavoin. Ilmaisu on paraimmillaankin riski hommaa. Jo jotkut toimittajat ovat jotain muuta kuin Sinä sydämesi lämmöstä ja ymmärryksestä asioita käsittelevänä.

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos, Alli!

      Itsekritiikki on hankalaa ja voi jarruttaa liikaa. Jopa tyssäyttää tykkänään ja jos sisäinen kriitikko saa vallan, ei tahdo tulla yhtikäs mitään :).

      Tykkää

  3. marja weckström 1.1.2015 — 15:59

    Sinulla on ”sana hallussa (Y)

    Liked by 1 henkilö

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: